Hakuohje  |  Sivukartta  |  Linkit  |  Palaute
Tekstin koko: Suurenna Pienennä
Yhteystiedot

Ajankohtaista

27.9.2006

Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus

-seminaari pidetään maanantaina 11.12.2006 Helsingissä Kuluttajatutkimuskeskuksessa klo 10 alkaen.

Seminaari jatkaa vahvaksi perinteeksi muodostunutta poikkitieteellistä teknologian alan tutkijoiden kokoontumisten sarjaa.

Aikaisempien tapaamisten materiaaleja on julkaistu Kuluttajatutkimuksen sarjassa Työselosteita ja esitelmiä - numerot 71/2002, 75/2003, 84/2004, 93/2005 (www.kuluttajatutkimuskeskus.fi).

Tilaisuuteen toivotaan n. 20 - 30 minuutin mittaisia esittelyjä teknologiaa yhteiskunnallisena tai kulttuurisena ilmiönä tarkastelevista tutkimuksista.

Seminaari tarjoaa mutkattoman poikkitieteellisen keskustelufoorumin, jossa voi esitellä vasta alussa olevaa, jo käynnistynyttä tai hiljattain valmistunutta tutkimushanketta. Päivän ohjelmaan mahtuu 6 - 8 esitelmää.

Pyydämme esitelmän pitämisestä kiinnostuneita henkilöitä ottamaan yhteyttä mahdollisimman pian mutta viimeistään 23.10.2006 mennessä joko

    * Jari Aroon
      Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos, Tampereen yliopisto, jari.aro@uta.fi, p. (03) 3551 8975 tai
    * Petteri Repoon
      Kuluttajatutkimuskeskus, petteri.repo@kuluttajatutkimuskeskus.fi.

Esitelmistä toivotaan etukäteen noin kahden liuskan mittaista
tiivistelmää.

Seminaarissa pidettävillä esitelmillä on myös julkaisumahdollisuus, sillä Petteri Repo ja Jari Aro toimittavat teknologian kulutusta käsittelevän teemanumeron 2/2007 Kuluttajatutkimus.Nyt -verkkolehteen.

Pyydämme levittämään tätä viestiä muillekin mahdollisesti kiinnostuneille tahoille.

Tervetuloa seminaariin!


Jari Aro & Petteri Repo

Palaa otsikoihin



Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy