Hakuohje  |  Sivukartta  |  Linkit  |  Palaute
Tekstin koko: Suurenna Pienennä
Yhteystiedot

Ajankohtaista

5.2.2010

Kuluttajien optimismi vaikuttaa liialliselta

Kuluttajien optimismi vaikuttaa tällä hetkellä liialliselta, vaikka pääsääntöisesti kuluttajat ovat hyvin tapahtumien tasalla, osastopäällikkö Antti Suvanto Suomen Pankista sanoi puhuessaan Kuluttajatutkimuskeskuksen järjestämässä Kuluttajien taloudellinen kyvykkyys -seminaarissa Helsingissä 5.2. Suvanto arvoi, että lisääntyvä työttömyys maltillistaa kuitenkin tunnelmia.

Kuluttajien luottamus omaan talouteen on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut taisanen, ja myös kulutus on ollut vakaata. Perinteisesti Suomessa kulutuksen tasaaminen on ollut vaikeaa, koska kotitalouksien omaisuus on ollut sidottuna asuntoihin ja lainansaantimahdollisuudet ovat olleet rajoitettuja. Lainansaanti on ollut helpompaa ainoastaan viimeisten parinkymmenen vuoden ajan.

”Viimeinen kymmenen vuotta on kuitenkin ollut tasaisin Suomen kulutuksen historiassa. Nykyisessä lamassa kulutuksen vaihtelut ovat olleet melko pieniä”, Suvanto sanoi.

Palaa otsikoihin



Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy