Hakuohje  |  Sivukartta  |  Linkit  |  Palaute
Tekstin koko: Suurenna Pienennä
Yhteystiedot

Ajankohtaista

5.2.2010

Velkaneuvonnan ongelmat näkyvät tuomioistuimissa

Jos velkaneuvonta ei toimi kunnolla, se nähdään tuomioistuimissa ruuhkina, oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) sanoi puhuessaan Kuluttajatutkimuskeskuksen järjestämässä Kuluttajien taloudellinen kyvykkyys -seminaarissa Helsingissä 5.2.

Braxin mukaan ennaltaehkäisevän neuvonnan tarve on ollut suuri jo kymmenisen vuotta. Yrityspuolelta on opittu, että ylivelkaantumisongelma pitäisi tunnistaa ajoissa.

”Yrityssaneeraus onnistuu vain, jos sinne hakeudutaan ajoissa, ja sama asia näkyy kuluttajapuolella”, Brax sanoi.

Braxin mukaan maksutapojen hallinnassa on nykyisin enemmän ongelmia kuin 1990-luvun lamassa, jollon velkaantumiset johtuivat ennen kaikkea kahden asunnon loukkuun joutumisesta tai valuuttalainoista.

Lainsäädäntöä pyritään muokkaamaan nopeasti vauhdikkaasti muuttuvassa tilanteessa. Yksityistalouksien velkajärjestelyjen osalta suunnitteilla on velkajärjestelyn yksinkertaistaminen ja maksuohjelman mahdollinen lyhentäminen viidestä vuodesta kolmeen joissain tapauksissa. ”Fresh start -ajattelu on vahvistunut hallituksen piirissä”, Brax sanoi.

Palaa otsikoihin



Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy