Hakuohje  |  Sivukartta  |  Linkit  |  Palaute
Tekstin koko: Suurenna Pienennä
Yhteystiedot

Anu Raijas

Tutkimuspäällikkö
Puh. 010 605 9026, 050 569 0443
Faksi (09) 876 4374
Sähköposti: etunimi.sukunimi@kuluttajatutkimuskeskus.fi


Toimin tutkimuspäällikkönä ryhmässä, jossa tutkitaan kuluttajien taloudellista käyttäytymistä. Tutkimme sitä, kuinka kuluttajat pystyvät hallinnoimaan voimavarojaan, lähinnä rahaa ja aikaa, ja millaiseksi he kokevat hyvinvointinsa toimiessaan yhteiskunnassa vuorovaikutuksessa muiden toimijoiden kanssa.

Itse olen viime aikoina tutkinut talouden hallintaa, kuluttajien taloudellista osaamista, perheen sisäistä taloudellista päätöksentekoa, kulutuksen eriarvoistumista, kulutuksen pitkän aikavälin kehitystä sekä arjen hyvinvointia. Olen erityisesti kiinnostunut kotitalouksien ja kansantalouden muiden sektoreiden toiminnan vaikutuksesta kotitalouksien arkitalouteen.

Viime vuosien merkittävimmät tutkimukset ovat olleet johtamani Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke, jossa vuosina 2006–2008 tutkittiin, kuinka perheenjäsenet jakavat käytettävissä olevia tuloja keskenään ja kuinka he käyttävät aikaansa sekä miten näiden resurssien käytöstä päätetään. Toinen merkittävä tutkimus oli Tekesin Serve Innovatiiviset palvelut 2006–2010 -ohjelmasta vuosille 2006–2008 rahoituksen saanut hanke, jossa yhteistyössä yritysten ja muiden tutkimusorganisaatioiden kanssa kehitettiin palvelukonsepti kokonaisvarallisuuden hallintaan. Kolmas vuosille 2009–2011 ajoittuva, Suomen Akatemian rahoittama ja Kelan johtama hanke tutkii hyödykkeiden hankinnan näkökulmasta perusturvan tasoa, jolla ihminen tulee toimeen ja kokee voivansa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Tutkimushankkeiden lisäksi olen myös osallistunut useiden kirjojen toimittamiseen.

Olen koulutukseltani kuluttajaekonomisti. Kulutuksen tutkimisessa olen tottunut käsittelemään tilasto- ja muita määrällisiä aineistoja ja analysoimaan niitä tilastollisin menetelmin. 

Tutkimuskokonaisuus
Toimivat markkinat kuluttajien arjessa

Tutkimusalueet
  • talouden hallinta
  • kuluttajien taloudellinen osaaminen
  • perheen sisäinen taloudellinen päätöksenteko
  • kulutuksen eriarvoistuminen
  • kulutuksen pitkän aikavälin kehitys
  • arjen hyvinvointi
Projekteja
  • vuosina 2006–2008 ’Huolenpitoa ja jakamista – rahan ja ajan jakautuminen perheissä’, jossa rahoitus Suomen Akatemiasta
  • vuosina 2006–2008 ’Kokonaisvarallisuuden innovatiivisen hallintakonseptin kehittäminen piensijoittajille (VINHA) ’, jossa rahoitus Tekesin Serve Innovatiiviset palvelut 2006–2010 -ohjelmasta
  • vuosina 2009–2011 Back to the basics: basic security and consumption’, jossa rahoitus Suomen Akatemiasta
Koulutus
  • Dosentti (kuluttajaekonomia) Helsingin yliopisto, 2002
  • Maatalous-metsätieteiden tohtori (kuluttajaekonomia) Väitöskirja ‘The consumer’s choice of grocer’s shop - a comparison between two metropolitan areas in Finland and Norway’  Helsingin yliopisto, 1997
  • Maatalous-metsätieteiden lisensiaatti (kodin taloustiede) Helsingin yliopisto, 1995
  • Maatalous-metsätieteiden maisteri (kodin taloustiede) Helsingin yliopisto, 1991
  • Ylioppilas Vuoksenniskan lukio, Imatra, 1983
Jäsenyydet
  • Toimituskunnan jäsen (2007–) Research on Finnish Society
  • Tilintarkastaja (2005–) Cotes ry.
  • Hallituksen jäsen (2002–2004), taloudenhoitaja (2003–2004), hallituksen varajäsen (2005–) Kulutustutkimuksen seura ry.
  • Varajäsen (1999–) Latokartano-Säätiön hallitus
Ammatillinen kokemus
  • Tutkimuspäällikkö 1.4.2008– Kuluttajatutkimuskeskus
  • Erikoistutkija 1.8.2006–31.3.2008 Kuluttajatutkimuskeskus
  • Yliopistonlehtori 1.8.2002–31.7.2006  Helsingin yliopisto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta taloustieteen laitos/kuluttajaekonomia.
  • Pt. tuntiopettaja 2.1.–31.7.2002 Helsingin yliopisto, Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta taloustieteen laitos/kuluttajaekonomia
  • Tutkija (osa-aikainen) 2.1.2002–30.6.2002 LTT-Tutkimus Oy/Elektronisen kaupan instituutti, Elogs3 -projekti
  • Tutkija 1.8.2001–31.12.2001 LTT-Tutkimus Oy/Elektronisen kaupan instituutti, Elogs3 –projekti
  • Tutkijatohtori (Suomen Akatemia) 3.1.2000–31.7.2001 Helsingin kauppakorkeakoulu, Johtamisen laitos/tietojärjestelmätiede
  • Tutkija (osa-aikainen) 3.1.2000–31.7.2001 LTT-Tutkimus Oy/Elektronisen kaupan instituutti
  • Kuluttajaekonomian professori (mvs.) 1.8.1998–31.12.1999 Helsingin yliopisto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta taloustieteen laitos/kuluttajaekonomia   
  • Erikoistutkija 2.1.1995–15.2.1997 Kuluttajatutkimuskeskus
  • Tutkimusapulainen 1.3.1991–31.7.1993, Nuorempi tutkija 1.8.1993–31.12.1994 Palkansaajien tutkimuslaitos
  • Tilastosihteeri 15.5.1989–15.9.1989 ja 14.5.1990–31.1.1991 Suomen Pankki, valuutantarkkailuosasto
Julkaisuluettelo (linkki Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisutietokantaan)

Reviewing
  • International Food and Agribusiness Management Review
  • International Journal of Consumer Studies
  • International Review of Retail, Distribution and Consumer Research
  • Journal of Economic Psychology
  • Journal of Retailing and Consumer Services
  • Research on Finnish Society
  • The DATA BASE for Advances in Information Systems, special issue on New Business Models for Electronic Commerce
  • The Journal of Retailing and Services Studies 
  • Future of the Consumer Society -konferenssi
  • 13th International EAERCD Conference on Research in the Distributive Trades
Ohjatut opinnäytetyöt (kaikki kuluttajaekonomiasta)
  • Väitöskirjoja neljä kappaletta
  • Lisensiaatintöitä yksi kappale
  • Maisteritutkielmat 55 kappaletta
Tarkastetut opinnäytetyöt
  • Väitöskirjoja kuusi kappaletta (maatalouspolitiikka, markkinointi, organisaatiot ja johtaminen, sosiologia, taloussosiologia)
  • Maisteritutkielmia 30 kappaletta (kuluttajaekonomia, elintarvike-ekonomia, markkinointi, ympäristöekonomia, metsäekonomia)


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy