Historia
Kuluttajahallinnon organisaatio muuttui 1.6.1990. Silloin aloittivat toimintansa Kuluttajatutkimuskeskus, kuluttajavirasto ja elintarvikevirasto kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuudessa. Kuluttajahallinnon organisaatio muutettiin uudelleen 1.3.2001, jolloin perustettiin uusi Kuluttajavirasto, johon liitettiin kuluttaja-asiamiehen toimisto. Elintarvikevirasto siirtyi maa- ja metsätalousministeriön alaisuuteen. Kuluttajatutkimuskeskus kuului aluksi kauppa- ja teollisuusministeriön markkinaosaston alaisuuteen ja vuodesta 1999 teknologiaosaston alaisuuteen.
Kuluttajatutkimuskeskukseen siirtyi perustettaessa Kotitalous-
ja kuluttaja-asiain tutkimuskeskuksen henkilöstö sekä osa
elinkeinohallituksen hintatutkimustoimiston henkilöstöä. Virkoja
perustettiin vuonna 1990 yhteensä 19.
Tutkimuskeskusta johtaa johtaja. Keskuksessa ei ole osasto- tai
toimistojakoa vaan se on organisoitu toiminnallisesti. Osan
hallintopalveluista tutkimuskeskus saa Kuluttajavirastosta palvelutuotantosopimukseen perustuen.
Vuoden 1999 alusta tutkimuskeskus
aloitti itsenäisenä tilivirastona ja siirtyi samassa yhteydessä
nettobudjetointiin. Henkilöstön määrä vuonna 2009 oli 40
henkilötyövuotta .
Johtokunta ohjaa ja valvoo tutkimuskeskuksen toimintaa. Johtokunnan asettaa työ- ja elinkeinoministeriö.
Kuluttajatutkimuskeskuksella
on ollut pysyvät toimitilat Kaikukatu 3:ssa marraskuusta 1990 alkaen.
Toimitilojen sijaintia kiinteistön sisällä on toimintavuosien aikana
osittain muutettu ja tiloja on laajennettu.
.







