Hakuohje  |  Sivukartta  |  Linkit  |  Palaute
Tekstin koko: Suurenna Pienennä
Yhteystiedot

Elinympäristö ja teknologia


Tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, millainen yhteiskuntakehitys palvelisi entistä paremmin kuluttajia ja edistäisi kestävää kehitystä. Ymmärrämme kulutuksen laaja-alaisesti: hyötyjen ohella kuluttajat tavoittelevat myös nautintoja, hyvinvointia ja elämyksiä. Tutkimuksista saatava kuluttaja- ja käyttäjätieto hyödyttää yrityksiä, mutta antaa eväitä myös yhteiskunnan päätöksentekoon.
 
Rikasta elämää käsittelevissä tutkimuksissa arvioimme vapaa-ajan kaupallisia kehityssuuntia kuluttajien muuttuvista tarpeista ja käytännöistä lähtien. Tutkimusintressit ubiikissa puolestaan liittyvät uudenalaisen kuluttajatiedon synnyttämisen ja jakamisen mahdollisuuksiin.

Mediaa käsittelevissä tutkimuksissa tarkastelemme arjen mediateknologiaa ja sen omaksumista kuluttajien näkökulmasta. Uutuustuotteiden institutionalisoitumiseen liittyvässä tutkimuksessa rakennamme perustietämystä siitä, miten käyttäjät hyödyntävät multimediapohjaisia mobiilipalveluja.

Kestävän kulutuksen innovaatioita käsittelevissä tutkimuksissa kokoamme käyttäjälähtöisen teknologian arvioinnin ja kehittämisen kokemuksia Suomessa. Kansainvälisessä tutkimuksessa arvioimme ekotehokkuutta edistävien innovaatioiden hyväksyttävyyttä ja kehitämme ympäristöinformaation käytettävyyttä kuluttajien kanssa.


Vastuullinen vetäjä: Petteri Repo, KTT, tutkimuspäällikkö, puh. 010 605 9028, 0400 737 968


Tutkijat
Eva Heiskanen, FT, tutkimusprofessori, puh. 010 605 9005
Kaarina Hyvönen, MML, erikoistutkija, puh. 010 605 9006
Mikael Johnson, DI, erikoistutkija, puh. 010 605 9009
Tanja Kotro, TaT, erikoistutkija, puh. 010 605 9013
Mikko Rask, FT, erikoistutkija, puh. 010 605 9027
Mika Saastamoinen, VTM, tutkija, puh. 010 605 9030


Sähköpostiosoitteet

etunimi.sukunimi(at)kuluttajatutkimuskeskus.fi
etunimi.sukunimi(at)ncrc.fi

 

Valikoituja julkaisuja

Lisää julkaisuja löytyy julkaisuarkistosta: Osa 1 (Heiskanen - Pantzar), Osa 2 (Rask - Timonen)


Projektien sivustoja

  • Eupopp arvioi kestävän kehityksen politiikkaa ja politiikkainstrumentteja.
  • Civisti tunnistaa uusia nousevia teemoja eurooppalaiselle tutkimus- ja kehityspolitiikalle.
    Tarjouspyyntö (pdf): The CIVISTI Consortium invites interested bidders and suitably qualified parties to submit proposals for the provision of Evaluation Services.  Further details regarding the required services and terms of reference are provided in Section 2 of this document ‘Requirements and Response’.
  • Ilmastoareena tutkii ja kehittää kansalaisten osallistumista ilmastopäätöksentekoon.
  • Energychange.info vauhdittaa energian tuotannon ja käytön muutoksia.
  • Climate Bonus kehittää ilmastopäästöjen hallintaa kuluttajan valinnoin
  • Asumisen kehitysareena kehittää uudenlaista asumista
  • Cognitive Systems -blogi yhdistää käytäntöjen teoriaa ja adaptiivista informatiikkaa.
  • Create Acceptance -hanke lisäsi uusiutuvan energiatuotannon hyväksyttävyyttä.
  • Mittatikku - väline ympäristövaikutusten havainnollistamiseen.
  • Juuseri.com opastaa käyttäjälähtöisessä tuotekehityksessä.


CB banner




Tulosta sivu




Poutapilvi web design Oy