Hakuohje  |  Sivukartta  |  Linkit  |  Palaute
Tekstin koko: Suurenna Pienennä
Yhteystiedot

Elävä esikaupunki

Elävä esikaupunki -hankkeessa etsitään keinoja lisätä asuinalueiden elinkaarikestävyyttä ja tilojen monikäyttöisyyttä eli ”tilallista pääomaa”.  Tavoitteena on säilyttää rakennuskannan arvo ja tuottavuus muutoksissa. Sen sijaan, että kaupunkiympäristön monikäyttöisyys liitettäisiin ensisijaisesti kaupallisiin ja julkisiin palveluihin, tässä lähtökohdaksi otetaan asuntokannan joustokyky ja sen kautta vaikutukset myös palvelujen tilankäyttöön. Tavoitteena on toimijoiden, kuten kolmannen sektorin omaehtoisuuden lisääminen, jolloin myös tarve keskitettyyn hallinnointiin vähenisi. Hanke sisältää kolme aihealuetta, jotka tarkastelevat esikaupunkeja alueellisen toimijuuden ja kaupunkitilan käytön, asuinalueiden elinkaarikestävyyden ja joustavan käyttäjälähtöisen tilatarjonnan näkökulmista, kertoo tutkimushankkeen vastuullinen johtaja erikoistutkija Hannu Kytö Kuluttajatutkimuskeskuksesta.

Hankkeen aikana toteutetaan myös vuorovaikutteinen kehittämisprosessi. Tuloksia voidaan hyödyntää etsittäessä suunnittelun keinoja asuinalueiden elinvoiman ylläpitämisessä, uusien asunto- ja tilakonseptien sekä mm. erilaisten hajautettujen palvelumallien kehittämisessä. Alueen ja tilojen monikäyttöisyys sekä käyttäjien aktiivinen rooli luo uusia mahdollisuuksia sekä yrityksille että kunnille.

Tekesin rahoittama Elävä esikaupunki - Asuinalueiden kestävä elinkaari ja asumisratkaisut tulevaisuuden perustana -tutkimus käynnistyy syksyllä 2011 ja päättyy vuoden 2013 lopussa.  Tutkimushannkkeessa  ovat mukana Aalto-yliopiston yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus (YTK), Kuluttajatutkimuskeskus sekä Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskus.

Vastuullisena johtajana hankkeessa toimii Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Hannu Kytö, lisäksi hankkeessa ovat mukana Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkija Jenni Väliniemi-Laurson ja tutkimusprofessori Mika Pantzar.
Hannu Kytö Jenni Väliniemi Mika Pantzar
  Hannu Kytö, Jenni Väliniemi-Laurson, Mika Pantzar

Tekesin lisäksi rahoittajia ja yhteistyökumppaneita ovat Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, ympäristöministeriö, VAV asunnot Oy, Pöyry Finland Oy, Neapo Oy, Espoonkruunu Oy ja Isännöitsijätoimisto Maikoski Oy.

Kansainvälisiä yhteistyökumppaneita ovat Columbian yliopisto, PUCA (Ransaka), Lillen yliopisto, CNRS (Ransaka), Aalborgin yliopisto, Chalmers tekniska universitet, NTNU (Norja), Statens Byggeforskningsinstitut, Tallinna Tehnikaulikooli, Vilnius Gediminas Technical University (Vilna).

Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy