Kuluttajien talous
Tutkimuskokonaisuuden tavoitteena on tuottaa uutta ja ennakoivaa tietoa kuluttajien talouden sopeutumisesta kansantalouden ja erityisesti Euroopan sisämarkkinoiden rakennemuutoksiin. Tutkimuskokonaisuus tarkastelee markkinoiden toimivuutta kuluttajien näkökulmasta ja heidän vaikutusmahdollisuuksiaan. Arvioimme kuluttajien kykyä hallita voimavarojaan sekä kuinka kuluttajat kokevat hyvinvointinsa omassa toiminnassaan toteutuvan. Tutkimusalueella halutaan herättää myös keskustelua hyödykkeiden merkityksestä kuluttajien yhteiskuntaan kiinnittymisessä. Tutkimustuloksia voivat hyödyntää niin julkinen sektori kuin yksityiset yritykset päätöksenteossaan. Myös kuluttajat ja kuluttajajärjestöt voivat hyödyntää tutkimustietoa uusien toimintatapojen omaksumisessa ja oppimisessa.
Kuluttajien taloudenhallinnan tutkimusalueella valmistuu väitöskirja nuorten kuluttajien luottoperusteisista elämäntyyleistä ja ylivelkaantumisesta. Suomen Akatemian rahoittamana selvitetään kuluttajien taloudellista perusturvaa tilastollisen kulutustutkimusaineiston ja hyödykekorien avulla. Vuonna 2010 käynnistyvässä, niin ikään Suomen Akatemian rahoittamassa Arjen muuttuvat rytmit -hankkeessa tutkitaan hyvinvoinnin näkökulmasta arjen rytmejä ja käytäntöjä perhe-elämän siirtymävaiheissa. Vuonna 2010 tehdään myös tutkimus velkaongelmaisten selviytymisstrategioista 2000-luvulla. Edelleen jatketaan kotitaloustuotannon muutosten ja niitä korvaavien palvelujen tutkimusta. Kuluttajan taloudenhallintaan liittyvissä tutkimushankkeissa pureudutaan kuluttajien arkeen ja erityisesti toimeentulokysymyksiin tämän päivän moninaistuvassa kulutusyhteiskunnassa. Tutkimusalueella Kuluttajat muuttuvilla markkinoilla seurataan arvonlisäveron alennuksen hintavaikutuksia. Tällä tutkimuksella lisätään läpinäkyvyyttä markkinoiden toimivuudesta sekä veropäätösten siirtymisestä kuluttajahintoihin.
Vastuullinen vetäjä:
Tutkimuspäällikkö Anu Raijas, puh. 010 605 9026, 050 569 0443
- julkaisuja/artikkeleita/Raijas (Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuarkisto)
Kuluttajien talous -tutkimusryhmän tutkijat
Kristiina Aalto, MML, erikoistutkija, puh. 010 605 9003
- julkaisuja/artikkeleita/Aalto (Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuarkisto)
Liisa Peura-Kapanen, MMM, tutkija, puh. 010 605 9022
- julkaisuja/artikkeleita/Peura-Kapanen (Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuarkisto)
Anna-Riitta Lehtinen, MMM, tutkija, puh. 010 605 9017
- julkaisuja/artikkeleita/Lehtinen (Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuarkisto)
Riepu Pakoma, MMM, tutkija, puh. 010 605 9041
Ari Peltoniemi, VM, erikoistutkija, puh. 010 605 9021
Johanna Varjonen, MMT, erikoistutkija, puh. 010 605 9036
-julkaisuja/artikkeleita/Varjonen (Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuarkisto)
Sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi(at)kuluttajatutkimuskeskus.fi
etunimi.sukunimi(at)ncrc.fi
Projekteja
- vuosina 2006–2008 ’Huolenpitoa ja jakamista – rahan ja ajan jakautuminen perheissä’, jossa rahoitus Suomen Akatemiasta
- vuosina 2006–2008 ’Kokonaisvarallisuuden innovatiivisen hallintakonseptin kehittäminen piensijoittajille (VINHA) ’, jossa rahoitus Tekesin Serve Innovatiiviset palvelut 2006–2010 -ohjelmasta
- vuosina 2008–2010 ’Elintarvikkeiden arvonlisäveron alennuksen vaikutukset kuluttajahintoihin’, jossa rahoitus työ- ja elinkeino- sekä valtiovarainministeriöstä
- vuosina 2009–2012 Back to the basics: basic security and consumption’, jossa rahoitus Suomen Akatemiasta
- vuosina 2010–2013 ’Arjen muuttuvat rytmit’, jossa rahoitus Suomen Akatemiasta
Julkaisuja
Tomi Dahlberg, Lasse Koskinen, Anu Raijas (toim.) (2009)
Kokonaisvarallisuuden innovatiivisen hallintakonseptin kehittäminen piensijoittajille (VINHA): tutkimushankkeen loppuraportti
http://kultu.kuluttajatutkimuskeskus.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=1325&SQS=1:FIN:1:0:5:50::HTML&PL=0
Helsinki : Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä ; 119
Marita Nikkilä, Anu Raijas, Ville Aalto-Setälä (2008)
Kuluttajien käsityksiä hinnoista euroaikana
http://kultu.kuluttajatutkimuskeskus.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=1100&SQS=1:FIN:1:0:5:50::HTML&PL=0
Helsinki : Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä ; 109
Ari Peltoniemi (2009)
Rahapeliyhtiöt mukana hyvässä ja pahassa
http://kultu.kuluttajatutkimuskeskus.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=1386&SQS=1:FIN:1:0:5:50::HTML&PL=0
Kokkola-lehti 2009-06-10
Ari Peltoniemi (2009)
Vatsa huokaa ruokaa - taloustilanteesta riippumatta
http://kultu.kuluttajatutkimuskeskus.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=1374&SQS=1:FIN:1:0:5:50::HTML&PL=0
Kokkola-lehti 2009-05-13
Liisa Peura-Kapanen, Anu Raijas (2009)
Kuluttajien taloudellinen osaaminen 2000-luvulla
http://kultu.kuluttajatutkimuskeskus.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=1382&SQS=1:FIN:1:0:5:50::HTML&PL=0
Helsinki : Kuluttajatutkimuskeskus. Keskustelualoitteita ; 38
Liisa Peura-Kapanen, Anu Raijas, Anna-Riitta Lehtinen (2009)
Kuluttajalähtöisen palvelukonseptin kehittäminen: varallisuudenhallinnan työkalua testaamassa
http://kultu.kuluttajatutkimuskeskus.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=1324&SQS=1:FIN:1:0:5:50::HTML&PL=0
Helsinki : Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä ; 118
Anu Raijas, Ville Aalto-Setälä (2009)
Development of Finns' price knowledge after the changeover to the euro
http://kultu.kuluttajatutkimuskeskus.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=1286&SQS=1:FIN:1:0:5:50::HTML&PL=0
Journal of Retailing and Consumer Services; 16 (1): 19-24
Anu Raijas, Anna-Riitta Lehtinen (2009)
Kulutuskin erottelee lapsiperheitä
http://kultu.kuluttajatutkimuskeskus.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=1393&SQS=1:FIN:1:0:5:50::HTML&PL=0
Helsingin Sanomat. Vieraskynä 2009-07-03
Anu Raijas, Anna-Riitta Lehtinen, Johanna Varjonen (2009)
Lasten ja nuorten syrjäytymisvaara toimeentulon ja kulutuksen näkökulmasta
http://kultu.kuluttajatutkimuskeskus.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=1350&SQS=1:FIN:1:0:5:50::HTML&PL=0
Helsinki : Kuluttajatutkimuskeskus. Keskustelualoitteita ; 37
Anu Raijas, Petteri Repo (2009)
Kuluttajat, käyttäjät ja markkinat
http://kultu.kuluttajatutkimuskeskus.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=1389&SQS=1:FIN:1:0:5:50::HTML&PL=0
Teoksessa: Eija Ahola, Anne Palkamo (toim.) Megatrendit ja me. Helsinki: Tekesin katsaus 255: 13-25
Johanna Varjonen
Kotona
tehdyn työn arvo
Hyvinvointikatsaus
2009; 20 (3): 37-41
Johanna
Varjonen, Anna-Riitta Lehtinen
Case study 5.6 Finland : Handbook of reference budgets :
on the design, construction and application of reference budgets
2009: 93-97
Johanna Varjonen, Anu Raijas
Katsaus
kulutukseen : Kulutuksen liikkeet : Kuluttajatutkimuskeskuksen
vuosikirja 2009
2009: 11-39
Marcel Warnaar, Albert Luten (eds.), Maria Kemetmüller,
Christa Leitner, Michaela Moser, Olivier Jérusalmy, Bérénice Storms, Karel Van
den Bosch, Bistra Vassileva, Martin Manchado, Azucena Martinez Asenjo,
Anna-Riitta Lehtinen ... [et
al.] (contributors)
Handbook of reference budgets : on
the design, construction and application of reference budgets






